Sisustustrendit
- 08 Feb, 2021
Sisustustrendit myötäilevät tänä päivänä muitakin esillä olevia trendejä. Kodin sisustamiseen vaikuttavat ekologisuus, eettisyys sekä lähituotanto. Näin kaunis koti saa sisustustarvikkeet läheltä, jopa paikalliselta valmistajalta. Kestävä kulutus tarkoittaa, että kaikkea ei tarvitse ostaa heti, vaan pikku hiljaa muuton jälkeen ja hyvin harkitusti. Kotia voi rakentaa perityillä kalusteilla, matkoilta löytyneillä esineillä tai arvokkaammalla designilla. Arvokkaammat tuotteet säilyvät sisustuksessa yleensä kauemmin eikä niitä vaihdeta kovin äkkiä uuteen. Sisustusta rakennetaan kuin palapeliä eikä se ole heti valmis.
Sisustustrendit ammentavat voimaa luonnosta
Jo pitkään jatkuneet sisustustrendit, jossa luonnonmateriaalit muokkaavat elintapaa, pysyvät edelleen ennallaan. Kaunis koti pitää sisällään muun muassa nahkaa, villaa, pellavaa sekä puuvillaa. Näiden lisäksi rottinki pitää edelleen pintansa, joten hiukan kuluneita rottinkisia huonekaluja ei vieläkään kannata kantaa ulos. Niitä voi etsiä tyyliin sopivina jopa lisää. Puu on muutenkin vahvasti mukana sisustuksessa. Huonekalujen lisäksi puuta käytetään myös seinissä erilaisina pintoina. Puulajeista tammi pitää edelleen pintansa. Metalleista vahvimmin suosikiksi nousee patinoitu messinki ja siitä tehdyt valaisimet ovatkin rynnistäneet sankoin joukoin markkinoille. Ajan patina saa näkyä.
Kodin sisustus ja varsinkin tekstiilit ovat saaneet vaikutteita torkkupeittojen aiemmista tekstuureista, mutta nyt niillä verhoillaan jopa nojatuoleja sekä raheja, tyynyistä puhumattakaan. Myös buklee-kankaiden nypyt ja silmut tulevat vahvasti esille. Monia kauniita muutoksia voi ajatella tekevänsä vähällä vaivalla. Esimerkiksi laatikoiden tai kaappien vetimet voi vaihtaa ajan patinoiman messingin sävyyn ja sisustus näyttää erilaiselta. Jos siihen vielä saa näyttävät lamput, mistä jo aiemmin mainittiin, muutos on täydellinen. Erilaiset hyllyt ja koukut ovat edelleen muotia ja niillä voi sävyttää huonetta sopivilla värisävyillä. Mustat yksityiskohdat valkoista seinää vasten näyttävät upeilta ja kontrasti tuo hyllyn mukavasti taustasta esiin. Kauniit säilytyslaatikot hyllyillä esimerkiksi sävysävyyn verhojen kanssa tuovat uutta ulottuvuutta sekä ennen kaikkea järjestystä pienimmillekin tavaroille. On trendikästä, kun tavarat ovat järjestyksessä.
Tulevat sisustustrendit hyödyntävät tilan
Ajatusmalli, että kaappeja ei ole koskaan liikaa, saa tukea, kun tulevat sisustustrendit ottavat siihen myönteisesti kantaa. Pitkät eteiskäytävät ja niiden seinätilat voi täyttää kaapeilla ja hyllyillä, joihin on helppo laittaa tavarat talteen. Tila tulee käytettyä eikä välttämättä huoneita tarvitse täyttää kaapeilla tai hyllyillä vaan sen tilan voi käyttää muuten hyödyksi. Lisäksi hauskat sisustustuotteet tulevat paremmin esiin, kun huoneet eivät ole täynnä pieniä tavaroita vaan tarkkaan harkittuja, huumorilla höystettyjä, jopa käyttöesineitä. Seiniä pääsee koristelemaan sisustustarroilla tai miltä näyttää hedelmät vinyylilevykipossa? Mahdollisuuksia on paljon, toinen toistaan hauskempia, osa tuotteista on jopa retroja.
Tulevat sisustustrendit korostavat käytännöllisyyttä eikä sen todellakaan tarvitse olla tylsää tai mautonta. Sisustustuotteet tukevat toinen toisiaan ja persoonallisuus sisustamisessa saa ja pitääkin näkyä. Seinille kiinnitettäviin koukkuihin voi laittaa ihan mitä haluaa, sateenvarjosta lähtien pyöräilykypärään tai vieraiden vaatteet. Tila otetaan hallitusti käyttöön ja tavarat löytävät oman paikkansa helposti. Niillä on omat paikkansa, vaikka ne olisivatkin näkyvillä. Mikäli asunnossa on myös parveke, sen voi sisustaa kuten minkä tahansa huoneen. Lasitettu parveke antaa paljon hyviä ja käyttökelpoisia mahdollisuuksia. Siitä voi tehdä ikään kuin olohuoneen jatkeen joko tyyliltään tai värisävyiltään. Parvekkeelle voi loihtia ruokailutilan tai rennon lepotilan viltin kera.
Sisustustrendit värimaailmoissa
Valkoinen väri on ollut pitkään vallalla, mutta uusimmat sisustustrendit tuovat eteemme pehmeiden värien maailman. Värisävyt vaihtelevat beigestä harmaaseen sekä tähän värimaailmaan sopivat erinomaisesti myös hiekan ja saven sävyt. Rohkeimmat uskaltavat käyttää myös vahvoja värisävyjä kuten taivaansinistä ja sammaleen vihreää. Sisustustuotteet ovat saaneet jälleen lehti- ja kukkakuoseja. Niillä onkin tarkoitus tuoda luonto lähelle. Maalattujen seinien rinnalle ovat tulossa myös tapetit. Näistä löytyvät myös vahvat ja suuret kuviot. Vaaleansinisen värin kuten myös muidenkin sinisävyjen on todettu alentavan stressiä ja niiden suosio on nousemassa. Harmaan kanssa voi sävyttää keltaista, joten näiden yhdistelmiä tullaan näkemään varmasti eri tavoilla. Ryijyt ovat vallanneet seiniä jo jonkin aikaa myös nuorempien kodeissa, mutta nyt sinne ovat kipuamassa myös raidalliset raanut tuomaan pehmeyttä.