Olohuoneen sisustaminen - anna persoonallisuuden näkyä
- 08 Feb, 2021
Suomalaiset ovat perinteisesti olleet innostuneita skandinaavisesta sisustustyylistä. Siihen kuuluvat neutraalit värit, kuten valkoinen, musta ja harmaan sekä ruskean eri sävyt. Myös puu on monen suosikki, kun puhutaan esimerkiksi kalusteiden väristä. Kalusteiden ei tarvitse olla maalattuja, vaan puupinta sopii hyvin moneen suomalaiseen olohuoneeseen. Olohuoneen sisustusideat voivat kuitenkin poiketa perinteisestä suomalaisesta sisustustyylistä. Olohuoneen sisustuksen suhteen voi olla räväkkä ja suosia esimerkiksi räikeitä väriä ja suuria kuvioita tapetissa.
Olohuoneessa tulee olla tilan tuntua
Olohuoneen sisustaminen on hyvä aloittaa suunnittelusta ja mittaamisesta. Olohuone ei saisi koskaan olla liian täynnä, sillä silloin suurikin tila alkaa tuntumaan ahtaalta. Sohva on olohuoneen suurin kaluste. Se ei saisi koskaan olla liian suuri, sillä olohuoneessa tulee mahtua myös kävelemään. Suurten huonekalujen sijaan sisustaa voi esimerkiksi pienillä koriste-esineillä tai tauluilla. Olohuoneen sisustusideat voivat siis pitää sisällään monia pieniä elementtejä, jotka kuitenkin saavat suuren muutoksen aikaan. Henkilökohtaisten valokuvien ripustaminen seinälle tuo enemmän persoonallisuutta olohuoneeseen.